Keitin tänään itselleni kannun nokkosteetä. Nokkonen on yksi vanhoista rohdoskasveista, jota kannattaa opetella hyödyntämään.
Nokkostee tunnetaan erityisesti nesteenpoistajana. Joskus tulee syötyä vähän turhan suolaista ruokaa, ja seuraavana aamuna sen huomaa. Sormukset kiristävät, sormet tuntuvat paksuilta, silmäluomet ovat turvonneet tai koko olo on jotenkin pöhöttynyt.
Tällaisiin tilanteisiin nokkostee on vanha, perinteinen kotikonsti.
Nokkostee ensinnäkin lisää virtsaneritystä eli munuaisten kautta poistuvan nesteen määrää.
Se sisältää myös runsaasti kaliumia, joka tasapainottaa sitä eilen ylenmäärin saadun natriumin määrää.
Natrium sitoo elimistössä vettä, ja runsassuolaisen aterian jälkeen kehoon usein kertyy tilapäisesti tavallista enemmän nestettä. Kalium puolestaan osallistuu natriumin ja nesteiden tasapainon ylläpitämiseen. Natrium ei itsessään ole pahis mutta ongelmamme usein on, että saamme liian vähän kaliumia ja natrium-kalium-tasapaino on epätasapainossa.
Nokkosen perinteinen käyttö virtsanerityksen lisäämiseen ja sen sisältämä kalium tekevät siitä kiinnostavan yrtin juuri tällaisiin tilanteisiin.
Näin valmistan nokkosteetä
Nokkosteen valmistaminen on helppoa.
Kupilliseen tarvitset:
- n. 2 teelusikallista kuivattuja tai vähän runsaammin tuoreita nokkosenlehtiä
- 2,5 dl kiehuvaa vettä
Kaada kiehuva vesi nokkosenlehtien päälle ja anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia.
Siivilöi ja juo.
Minä teen aina tuon tee-kannullisen, täytän siivilän kuivatulla nokkosella ja täytän kannun kuumalla vedellä. Juon nokkosteeni sellaisenaan, ilman makeutusta. Sen maku on miellyttävän yrttinen ja vihreä. En heitä niitä nokkosenlehtiä pois teen hauduttamisen jälkeen vaan ne vielä sisältää runsaasti esimerkiksi rautaa. Nakkaankin ne nyt pehmeät nokkosenlehdet mun mikseriin ja sekoitan terveys-smoothiin. Ne voi käyttää myös nokkoslettuihin.
Nokkosta kannattaa kerätä itse
Nyt syksyllä ei enää ole aika kerätä nokkosenlehtiä rohdoskäyttöön, mutta kuivattua nokkosta saa yrttikaupoista ja rohdosliikkeistä.
Ensi kesänä kannattaa kuitenkin muistaa nokkonen!
Nokkonen on yksi helpoimmin löydettävistä luonnonkasveistamme. Sitä kasvaa lähes kaikkialla, eikä sen kerääminen maksa mitään.
Parhaat lehdet kerätään keväällä ja alkukesällä, kun kasvit ovat vielä nuoria. Kerää nokkoset puhtaalta kasvupaikalta, kaukana vilkkaista teistä ja lannoitetuista alueista.
Lehdet on helppo kuivata ilmavasti varjoisassa paikassa ja säilyttää kuivina, valolta suojattuina. Onko sinulla esim käytöstä poistettu lakana, minkä päälle ne voisi levittää?
Kun nokkoset kuivaa itse, teetarpeita riittää läpi vuoden.
Nokkosesta on paljon muuhunkin
Nokkostee on ehkä yleisin nokkosrohdos ja siksi se on ensimmäinen nokkosvinkkini.
Nokkonen on erinomainen ravintokasvi, jota voi käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa. Se sisältää muun muassa rautaa, kaliumia ja muita kivennäisaineita.
Myös nokkosen siemenet ovat hyödyntämisen arvoisia. Pihalla ja puutarhassa nokkosesta voi puolestaan valmistaa lannoitevettä.
Palaan näihin aiheisiin myöhemmissä kirjoituksissani.
Harva luonnonkasvi on yhtä monikäyttöinen kuin tavallinen nokkonen. Ja mikä parasta, sitä kasvaa ilmaiseksi lähes joka paikassa!
